Siirry suoraan sisältöön

Vuoden Irski -säännöt

SUOMEN IRLANNINTERRIERIT RY

VUODEN “IRSKI” KILPAILUN SÄÄNNÖT

 

1 Yleistä

Vuoden IRSKIkilpailu on Suomen Irlanninterrierit ry:n järjestämä kilpailu kalenterivuoden aikana parhaiten menestyneille irlanninterriereille. Vuoden IRSKItitteleitä myönnetään niin koiranäyttelyissä kuin myös muissa kilpailuissa, esim. MEJÄ, agility jne. menestyneille irlanninterriereille.

Säännöistä ja vuosittaisesta pistelaskennasta vastaa yhdistyksen hallitus. Hallituksen tulee päivittää sääntöjä tarpeen mukaan ja tiedottaa muutoksista jäseniä. Sääntöjen tulee olla linjassa Suomen Kennelliitto ry:n (SKL) näyttelysääntöjen kanssa.

Hallitus voi halutessaan pyytää ulkopuolista apua sääntöjen uudistamistyöhön tai esimerkiksi näyttelypisteiden laskennassa.

Säännöt julkaistaan Suomen Irlanninterrierit ry:n kotisivuilla ja ne julkaistaan IRSKI-lehdessä hallituksen ja lehtitoimikunnan katsoessa sen olevan tarpeen.

Yhdistys palkitsee enintään kymmenen (10) parasta kisassa sijoittunutta koiraa kunniakirjoin. Kunniakirjat jaetaan yhdistyksen vuosikokouksessa tai postitetaan koiran omistajan ilmoittamaan osoitteeseen. Jokaisessa kilpailuluokassa pisteiden mennessä tasan, jaetaan sija näiden koirien kesken. Kilpailuissa jokaisessa luokassa sijoittuu kuitenkin maksimissaan 10 koiraa. Esim. jos Vuoden IRSKIkilpailun voitto jaetaan tasatuloksella kahden koiran kesken, seuraava palkittava koira on kilpailussa kolmanneksi (3.) sijoittunut. Poikkeuksena Vuoden IRSKItulokas, jossa palkitaan ainoastaan korkeimman pistemäärän saavuttanut koira. Mikäli saman pistemäärän saa useampi kuin yksi koira, myönnetään kaikille saman pistemäärän saaneille Vuoden IRSKItulokastitteli.

1.1 Vuoden IRSKI tittelit

Vuoden IRSKIkilpailussa jaetaan seuraavat tittelit:

Vuoden IRSKI – Virallisissa näyttelyluokissa (JUN, NUO, AVO, VAL, VET) parhaiten sijoittunut Suomessa rekisteröity irlanninterrieri.

Vuoden VSPIRSKI – Virallisissa näyttelyluokissa (JUN, NUO, AVO, VAL, VET) parhaiten sijoittunut vastakkaisen sukupuolen Suomessa rekisteröity irlanninterrieri.

Vuoden IRSKIpentu – Pentuluokissa (PPEK, PEK) parhaiten menestynyt Suomessa rekisteröity irlanninterrieri.

Vuoden VSPIRSKIpentu – Pentuluokissa (PPEK, PEK) parhaiten menestynyt vastakkaisen sukupuolen Suomessa rekisteröity irlanninterrieri.

Vuoden IRSKIveteraaniVeteraaniluokassa parhaiten sijoittunut Suomessa rekisteröity irlanninterrieri.

Vuoden VSPIRSKIvetaraaniVeteraaniluokassa parhaiten sijoittunut vastakkaisen sukupuolen Suomessa rekisteröity irlanninterrieri.

Vuoden IRSKItulokaskorkeimmalle Vuoden Irski-kilpailussa sijoittunut, Suomessa rekisteröity irlanninterrieri, joka on kilpailuvuonna osallistunut ensimmäistä kertaa viralliseen näyttelyluokkaan.

Vuoden MEJÄIRSKI ja MEJÄTULOKAS Mejässä parhaiten sijoittunut Suomessa rekisteröity irlanninterrieri.

1.2 Palkinnot

Jokaiselle sijoittuneelle koiralle jaetaan Suomen Irlanninterrieri ry. kunniakirja. Kunniakirjat jaetaan yhdistyksen vuosikokouksessa, tai postitetaan koiran omistajan yhdistyksen sihteerille (sihteeri@irlanninterrieri.fi) ilmoittamaan osoitteeseen.

 

1.3 Kilpailuun osallistuminen

Kunkin kilpailun yhteydessä on mainittu, laskeeko SIT ry tulokset automaattisesti vai pitääkö omistajan tai hänen valtuuttamansa henkilön lähettää tulokset yhdistykselle pistelaskua varten. Jos tulokset eivät ole riittävässä laajuudessaan KoiraNetissä, niin omistajan on toimitettava tulokset yhdistykselle laskentaa varten aina seuraavan vuoden tammikuun 7.päivään mennessä.

2 Koiranäyttelyistä pisteet kilpailuluokittain

2.1 Vuoden IRSKI

Vuoden IRSKI-kilpailussa kilpailevat ne suomalaiset koirat, jotka ovat olleet näyttelyissä virallisissa näyttelyluokissa (JUN, NUO, AVO, VAL ja VET) ja joiden omistaja on SIT ry:n jäsen . SIT ry laskee pisteet automaattisesti KoiraNetin tulosten perusteella. Mukaan otetaan enintään viisi näyttelyä. Yksi ulkomainen näyttelytulos voidaan ottaa mukaan, tämän tuloksen toimittamisesta yhdistykselle vastaa koiran omistaja tai hänen valtuuttamansa henkilö. Tuloksen on oltava toimitettuna SIT ry:n sihteerille (sihteeri@irlanninterrieri.fi) seuraavan vuoden tammikuun 7.päivään mennessä, jotta tulos lasketaan mukaan. Tulokset julkistetaan viimeistään yhdistyksen vuosikokouksessa.

Pisteet lasketaan alla olevan taulukon mukaan, ottaen huomioon lisäselvennykset.

Selvennykset taulukkoon:

  • Pisteet lasketaan paikalla olleiden koirien mukaan. Pisteet on samat riippumatta näyttelyn luokituksesta (kansainvälinen/kaikkien rotujen/NORD-näyttely/ryhmä/erikoisnäyttely)

Lisäksi ryhmässä tai BIS-klilpailussa sijoittun koira saa lisäpisteitä alla olevan taulukon mukaisesti (vain korkeimasta sijoituksesta lisäpisteet):

Selitykset:

TerriEri = Suomen Terrierijärjestö ry:n (STJ) järjestämä erikoisnäyttely (1kpl vuodessa)

KV = Kansainvälinen näyttely

NORD = Pohj. SERT näyttely (samanarvoinen pistelaskussa KV näyttelyn kanssa)

KR = Kaikkien rotujen näyttely

Ryhmä = Ryhmänäyttely

2.2 Vuoden PENTU IRSKI

Vuoden IRSKI-pentu -kilpailussa kilpailevat ne suomalaiset koirat, jotka ovat kilpailleet näyttelyissä pentuluokissa (pikkupennut ja pennut) ja joiden omistaja on SIT ry:n jäsen.

SIT ry laskee pisteet automaattisesti KoiraNetin tulosten perusteella Mukaan otetaan enintään viisi näyttelyä. Yksi ulkomainen näyttelytulos voidaan ottaa mukaan, tämän tuloksen toimittamisesta yhdistykselle vastaa koiran omistaja tai hänen valtuuttamansa henkilö. Tuloksen on oltava toimitettuna SIT ry:n sihteerille (sihteeri@irlanninterrieri.fi) seuraavan vuoden tammikuun 7.päivään mennessä, jotta tulos lasketaan mukaan. Tulokset julkistetaan viimeistään yhdistyksen vuosikokouksessa.

Lisäselvennykset taulukkoon:

ROP ja VSP pennut saavat vain taulukon mukaiset peruspisteet (10/8), muut sijoittuneet sijoituksen mukaisen peruspistemäärän, mahdollisesti kp:sta +2 pistettä. Lisäksi pentunäyttelyissä ryhmässä tai BIS-kilpailuissa sijoituttuneille korkeimman sijoituksen mukaiset lisäpisteet. TerriErissä BIS-pentu-kilpailussa sijoittuneille lisäpisteet RYP-sijoitusten mukaan.

2.3 Vuoden VET IRSKI

Vuoden IRSKI-veteraani -kilpailussa kilpailevat ne suomalaiset koirat, jotka ovat kilpailleet näyttelyissä veteraaniluokassa ja joiden omistaja on SIT ry:n jäsen. SIT ry laskee pisteet automaattisesti KoiraNetin tulosten perusteella Mukaan otetaan enintään viisi näyttelyä. Yksi ulkomainen näyttelytulos voidaan ottaa mukaan, tämän tuloksen toimittamisesta yhdistykselle vastaa koiran omistaja tai hänen valtuuttamansa henkilö. Tuloksen on oltava toimitettuna SIT ry:n sihteerille (sihteeri@irlanninterrieri.fi) seuraavan vuoden tammikuun 7.päivään mennessä, jotta tulos lasketaan mukaan. Tulokset julkistetaan viimeistään yhdistyksen vuosikokouksessa.

Lisäselvennykset taulukkoon:

ROP ja VSP VET saavat vain taulukon mukaiset peruspisteet.

Muut (=VEK luokat) saavat lisäpisteitä seuraavasti:

Laatuarvostelu ERI (erinomainen) +2 pistettä

SA (sertin arvoinen) +2 pistettä

2.4 Vuoden TULOKAS IRSKI

Vuoden Irskitulokas on irlanninterrieri, joka ensimmäisenä vuotenaan virallisissa näyttelyluokissa menestyy parhaiten Vuoden IRSKI – kilpailussa.

Kilpailussa jaetaan vain yksi palkinto (ei paras uros & paras narttu tulokas). Parhaiden pisteiden mennessä tasan, Vuoden IRSKItulokas jaetaan kaikille saman pistemäärän saaneille.

3. Muut Vuoden IRSKI Kilpailut

3.1 Vuoden MEJÄ IRSKI kilpailu ja MEJÄtulokas

Suomen Irlanninterrierit ry:n vuoden Mejäirskin-tittelistä voi kilpailla koira, jonka ohjaaja ja/tai omistaja on ollut SIT ry:n jäsen kilpailuvuona. Vuoden Mejä-tulokas saa ”Tessan Tuoppi – Vuoden Mejä-Tulokas” –tittelin

Koepisteet:

Laskentaan otetaan mukaan kalenterivuoden 5 parasta tuloksesta. Kilpailupisteitä lasketaan niin, että kokeissa koirakon saaman pistemäärä jaetaan AVO luokassa neljällä (pisteitä 5 – 12,5) ja VOI luokassa kahdella (pisteitä 10 – 25). Ns. kokeen nolla tulos ei tuo pisteitä.

Lisäpisteet:

IrskiMejän sijoitus 1. 5 pistettä; sijoitus 2. 3 pistettä ja sijoitus 3. 1 piste

Siirtyminen AVO-luokasta VOI-luokkaan 5 pistettä

Jälkivalion arvon saavuttaminen 15 pistettä

Osallistuminen piirinmestaruuskokeeseen 5 pistettä ja lisäksi sijoitus

1. 5 pistettä, sijoitus 2. 3 pistettä ja sijoitus 3. 1 piste

Osallistuminen Suomenmestaruuskokeeseen 15 pistettä ja lisäksi sijoitus

1. 5 pistettä, sijoitus 2. 3 pistettä ja sijoitus 3. 1 piste

SIT ry laskee tulokset Kennelliiton jalostustietojärjestelmän mejätuloksista.

Mejämestaruuskoe

Suomen Irlanninterrierit ry:n omassa mestaruuskokeessa (IrskiMejä) sijoitus määräytyy VOI -luokassa saatujen pisteiden mukaan. Ellei VOI -luokan koiria ole tai he eivät saa tulosta, AVO-luokan paras koira valitaan mestariksi.

3.2 Vuoden Agility IRSKI kilpailu

Yhdistyksellä ei ole omia sääntöjä.

3.3 Vuoden Rally IRSKI kilpailu

Kilpailuihin saavat osallistua kaikki Suomeen rekisteröidyt, Suomen Irlanninterrierit ry:n jäsenten omistamat irlanninterrierit. Kilpailukausi on kalenterivuosi. Koiran omistaja ilmoittaa itse koiransa pisteet tulokset keräävälle taholle. Pisteiden lasku tapahtuu oheisten taulukoiden mukaan ja eniten pisteitä saanut on voittaja.

Peruspisteiden laskussa huomioidaan viisi (5) parasta tulosta virallisista kokeista. Tulosten mukana on lähetettävä kopio kilpailukirjasta tai linkki jalostustietojärjestelmään koiran tietoihin. Kahden tai useamman koiran päätyessä kokonaiskilpailussa tasatulokseen, voittaa ylemmässä luokassa kilpaillut koirakko. Pisteiden vieläkin mennessä tasan, voittaa useimmin kokeissa sijoittunut (sijoitukset 1.–5.) koira. Mikäli pisteet edelleen menevät tasan, on kyseessä ns. tasapeli.

Peruspisteet:
(Huomioidaan viisi (5) parasta tulosta).
Tulos/Luokka ALO AVO VOI MES

Tulos/Luokka ALO AVO VOI MES
91–100 p 3 4 5 6
81–90 p 2 3 4 5
70–80 p 1 2 3 4

Lisäpisteet:
(Huomioidaan kaikki kilpailuvuoden tulokset)

Saavutettu RTK1 koulutustunnus 2
Saavutettu RTK2 koulutustunnus 3
Saavutettu RTK3 koulutustunnus 4
Saavutettu RTK4 koulutustunnus 5
Osallistuminen arvokilpailun yksilökisaan MES-luokassa
(SM tai piirimestaruus)
4
Rally-toko valionarvoon oikeuttavien tulosten saavuttaminen (ei edellytä valionarvoon vaadittavaa näyttelytulosta) 10

 

4. Muutoshistoria

Pvm Ver Kirjoittanut Muutokset Hyväksytty pvm
04.04.2020 01 Laura Soini, Eeva Laukkanen Säännöt kirjoitettu Camilla von Numersilta saatujen taulukoiden sekä lisäselvitysten perusteella
04.04.2020 02 Eeva Laukkanen Muut kuin näyttely kilpailut lisätty (kpl 3). Yleistä kappale päivitetty vastaavaksi.
05.04.2020 1.0 Eeva Laukkanen Juha Hummelin, Milja Ketoja, Anne Tuulinen 05.04.2020
24.05.2023 2.0 Anna-Maria Linna Kappaleet 1.3, 2 ja 3 uudistettu Vuoden näyttelyirski säännöt (ei pennut, ei veteraanit) SIT ry hallituksen kokous 3/2023 24.05.2023
22.06.2023 2.1 Anna-Maria Linna Poistettu viittaukset kiertopalkintiohin, korjattu kirjoitusvirheitä, poistettu kohdas 3.2-3.4 (Agility/rallytoko/vepeIrski, koska kyseiset säännöt joko puuttuivat tai olivat ristiriidassa SKL:n sääntöjen tai ko. koelajien tulosten vastaiset).    
15.11.2023 2.2 Eeva Laukkanen Kohta 3.2. lisätty maininta, ettei yhdistyksellä ole omia sääntöjä.Kohta 3.3 lisätty: Rally-toko kisan pisteytys listätty. Astuu voimaan 1.1.2024.Ehdotelman kirjoitti: Niina Hjerp STI Ry hallitus 15.11.2023 15.11.2023